Artisti


Hei!

Kiva, että olet päätynyt vierailemaan sivuilleni. Albumini, Se ei ollut vielä tässä, julkaistiin 10.6.2024. Albumin työstäminen oli kova ponnistus. Se vei vuoden aikaa ja sillä matkalla kaikki tunteet käytiin läpi. Olen onnellinen siitä, että biisit on viimein valmiita ja nyt kokonaisuudessaan kuultavissa.

Olen pian 40-vuotias keskipohjalainen mies. Vuosien aikana oli lauluja. Pöytälaatikossa. Niitä kertyi sinne, kun kivut purkaantuivat lauluiksi. Usein huomasin, että Jumala antoi lauluja itselleni toivoksi niihin tilanteisiin, missä olin. Se ei ollut vielä tässä -albumin biisit ovat hyvin henkilökohtaisia ja niissä kuljetaan 20 vuoden matka. Vanhin lauluista on yli 20 vuoden takaa, Lauluni. Se on nuoren tuhlaajapojan laulu.

Elämään osuu kipuja, säröjä, epäonnistumisia, lankeemuksia - jokaiselle. Nämä tuovat mukanaan usein epätoivoa, syyllisyyttä ja häpeää. Pahimmillaan voi olla, että ulospääsyä ei enää näe. Tämä albumi käsittelee näitä teemoja. Se koostuu lauluista, jotka ovat syntyneet synkissä elämäntilanteissa. Tuskan keskellä Jumala on puhunut toivoa ja on syntynyt lauluja, joissa kipu ja toivo on yhdistynyt. Pitkä matka on tultu ja tuntuu ihmeelliseltä, että nämä laulut on nyt kuultavissa. Vuosien aikana ollut ajatus, ehkä joskus, on muuttunut todeksi.

Toiveeni on, että näiden laulujen kautta sinä voisit saada kosketuksen Jumalan armosta ja hyvyydestä. Tarttua kiinni pelastusrenkaaseen. Jeesus ei tullut maan päälle tuomitsemaan, syyttämään eikä painamaan alas. Hän tuli meitä syntisiä, heikkoja ja vajavaisia ihmisiä varten. Nostamaan ylös, että meillä hänen kauttaan olisi elämä ja toivo tässä ajassa sekä tulevassa. Silloin, kun olen ajatellut, että mitään toivoa ei ole, Hän on rohkaissut antaen lauluja: Se ei ollut vielä tässä, Minä parannan sinut, Katseen ylös nostaa saan.. Levyllä kuultava laulu, Ihme, on vaimoni kynästä. Laulu, jollaista en ehkä itse koskaan olisi kirjoittanut. Se kuitenkin naulaa kokonaisuuden. Olipa tilanteesi mikä hyvänsä, olet ihme, Jumalan luomisteko ja Hän rakastaa sinua kuin Isä lastaan. Odottaa meitä kaikkia yhteyteensä.


Miika Järvelä 2024



OTA YHTEYTTÄ TAI ANNA PALAUTETTA!